*

TIMO HARAKKA: AJATUS JA ASENNE Tasa-arvoinen talous. Uusiutuva Suomi. Parempi maailma.

Talouskuri jakaa kansan

”Usko talouskuriin vähenee”, otsikoi Helsingin Sanomat eilen. Vaikka yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että leikkaukset ja veronkorotukset ovat oikea lääke Euroopan taantumaan, jo reilu neljännes ymmärtää, että talouksien kiristys vain pahentaa tilannetta.

Talouskuria ”jyrkästi” vastustavien määrä on kaksinkertaistunut viime kesään verrattuna. Tuolloinhan Suomen viestimissä ei vielä käytännössä lainkaan kyseenalaistettu Troikan (EU-komission, Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n ja Euroopan keskuspankin EKP:n) pakkotoimia Euroopan kriisimaissa. Maailmalla arvostelu oli yltynyt jo pitkän aikaa. Jopa Olli Rehnin eroa vaadittiin, joskaan Suomen media ei sitä havainnut.

Kriittisyyden kasvua en voi omia ärhäköiden tekstieni tai Suuri kiristys –kirjan ansioksi. Ensinnäkin meidän, joiden mielestä Troikka on aiheuttanut valtavaa ja tarpeetonta vahinkoa, joukkomme on yhä vaatimaton: kahdeksan prosenttia. Toisekseen olisi ihme, jos taloustuhon vääjäämätön todistusaineisto ei jo itsessään vakuuttaisi itsenäisesti ajattelevia ihmisiä.

Euroalueen talouskasvu on ollut negatiivista tai nollan tuntumassa jo neljättä vuotta. Yhdysvaltoihin nähden euroalue on menettänyt kansantuotetta yli 500 miljardia euroa.

Euroalueelle on tullut 10 miljoonaa uutta työtöntä viidessä vuodessa, ja työttömyysprosentti pysyy vuodesta toiseen yli 12 prosentissa – Kreikassa ja Espanjassa yli 25 prosentissa.

Luvattu kasvu ei koita, vaikka Olli Rehn on vuodesta 2011 säännöllisesti parempaa luvannut. Hän on tietysti oikeassa siinä, että joskus kasvu alkaa, mutta se tapahtuu EU-komission tuhotöistä huolimatta – ja odotellessa on tuhottu miljoonien ihmisten elämät.

* * *

On huomattava, että myös talouskurin kannatus on noussut. Epätietoisten joukko on supistunut, mielipide-ero on kärjistynyt.

Niitä, joiden mielestä kriisimaita pitääkin rankaista Saksan, Ranskan ja Britannian pankkien synneistä, on kaksin verroin verrattuna meihin, joiden mielestä kriisin pakkotoimet ovat surullinen luku Euroopan historiassa. 

Ensinnäkin euromaiden kansalaiset kustansivat satojen miljardien eurojen pankkituet, joiden ansiosta sijoittajien ei tarvinnut kantaa vastuuta riskeistään. Jokaisesta eurosta, jonka suomalaiset veronmaksajat lainasivat Kreikalle, 77 centiä päätyi pankeille.

Kansalaiset maksoivat pankkituen vielä toiseen kertaan selkänahastaan. Kreikassa saatiin aikaan jopa kansanterveydellinen katastrofi, kun terveysmenoista leikattiin 20 prosenttia. Irlannin julkiselta sektorilta irtisanottiin kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Kaikkialla supistettiin sosiaaliturvaa rajusti.

On tehty tulonsiirto Wall Streetin miehille – Euroopan työtätekeviltä naisilta.

Tragikoomisinta tässä ideologisessa ihmiskokeessa on, että se oli turha. Kun kiristystä oli kestänyt kaksi vuotta, kriisi oli entistä pahempi. Vasta, kun Euroopan keskuspankki lupasi taata kaikkien euromaiden velat, jos tarvis tulee, korot lähtivät pysyvään luisuun, jota on nyt jatkunut pian kaksi vuotta. Paniikki väistyi, mutta kärsimys jatkuu.

Kolmas murhe koskee demokratiaa, joka oli jo entuudestaan surkealla tolalla EU:ssa. Troikalle myönnettiin valta puuttua itsenäisten jäsenmaiden sosiaaliturvaan ja työehtoihin, jollaiseen mikään EU-sopimus ei valtuuta. Suuria kriisiratkaisuja ei koskaan tuotu Euroopan parlamentin kansanvaltaiseen käsittelyyn, vaan sovittiin suurten jäsenmaiden itsekkäiden etujen mukaisesti.

Mutta kuten sanoin, enemmistö tulkitsee asiat toisin.

Ja se näkyy eurovaalien kannatusmittauksissa.

* * *

Vaikka useimmat myöntävät, että talouskuri on tuonut Eurooppaan sosiaalisen katastrofin, he myös väittävät, että vaihtoehtoa ei ollut. Tämä on tietysti palturia. Totuus on, että oikeunmukaisemmat vaihtoehdot sivuutettiin – sekä periaatteen osalta että toteutuksen suhteen.

Oikeistoliberaalit voivat tunnustaa, että tulos oli ja on karmea, mutta vaihtoehtona oli koko Emun hajoaminen. Tällä lailla voi tietysti aina suhteellistaa. Kansalaissodassa kuoli 30 000 suomalaista, mutta sentään koko kansa ei tuhoutunut.

On aina niin, että kun joku turvautuu TINA-perusteluun (There Is No Alternative), hän on heikoilla jäillä. Mutta tiedotusvälineille se kelpaa. EU-komissio nauttii erityistä immuniteettia. Suomalaiset toimittajat eläytyvät herkästi Olli Rehnin esittämiin puolusteluihin ja julkaisevat niitä lähes muutoksitta ominaan. Paavo Raution tuore kolumni (HS 11.5.) on vain yksi esimerkki.

Talouskriisin syentäjät komeilevat gallupien kärjessä. 

Kokoomuksen Jyrki Katainen hyväksyi valtiovarainministerinä Kreikka-paketin eli pankkituen. Keskustalainen komissaari pani toimeen epäonnistuneen kuriohjelman, jota hän tänä päivänäkin ylistää menestykseksi.

Sen sijaan Jutta Urpilainen kaatui – ainakin osittain – Kreikka-apuun, jota hän ja hänen puolueensa vastusti vimmatusti eduskunnassa keväällä 2010, mutta jota hän ministerinä joutui toteuttamaan. Edes 800 miljoonan euron vakuus, jolla Suomi ainoana EU-maana turvaisi saatavansa Kreikan vararikossa, ei vakuuta kansan enemmistöä. Eurokriisissä Musta Pekka jäi SDP:n käteen.

Vasemmisto on siis jäänyt tappiolle ratkaisevilla hetkillä, eikä ole onnistunut muotoilemaan vaihtoehtoaan selkeästi, voittamaan vastahakoista mediaa puolelleen, horjuttamaan tietämättömyyttä ja vankkoja asenteita.

Vasemmisto ei ole onnistunut herättämään – eikä aina edes itse osoittamaan – myötätuntoa eurokurin syrjäyttämiä kohtaan.

* * * 

Rohkenen silti olla optimisti. Totuus voittaa lopulta.

Enää en ole yhtä yksin kuin viime kesänä, kun aloitin tutkimusmatkani Suuren kiristyksen syövereihin. Enää en saa vakavia vastaväitteitä, vaan väisteleviä katseita.

Minulle ei sanota: ”Ei, koska…”, vaan: ”Kyllä, mutta…”

En ole yksin. Meitä on muutamia, jotka ovat varmoja, että Euroopan poikkeustila, rahan vallankaappaus, Suuren kiristyksen vuodet jäävät historiaan häpeällisenä jaksona. Se, milloin tämä alennustila päättyy, on eurooppalaisten äänestäjien käsissä.

Urakka jatkuu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ViljoRafaelHeinonen kuva
Viljo Heinonen

Onhan tuo tyypillistä toimittajan tekstiä: arviointia ja arvostelua enemmän kuin tavoitteita - varsinkaan selkeitä. Hyvää on positiivinen asenne, ettei kelvottomasti hoidettu pankkikriisi sentään käsiin levinnyt. Eurooppalaisilla on vielä valinnan mahdollisuus. Sait ääneni. Ohjeeni tulevaan kuitenkin on, että vähemmän selityksiä ja enemmän perusteltuja tavoitteita.
Viljo Heinonen

Käyttäjän TimoHarakka1 kuva
Timo Harakka

Monet kiitokset. En oikein kehtaa esitellä vaaliohjelmiani keskustelublogissa, mutta tavoitteet ovat selkeät:
1. Pankkivalvontaa on lisättävä. Pankkiunioni on ensimmäinen askel. Seuraavan parlamentin on saatava voimaan Erkki Liikasen ryhmän esitys talletuspankkien ja investointipankkien eriyttämisestä. Basel III:n jälkeen on pankkien vakavaraisuuden vaatimusta kasvatettava lisää, ainakin 5 prosenttiin.
2. Troikka on purettava. Kaikki lainaohjelmat on käsiteltävä Euroopan parlamentissa.
3. Rahaliittoon on saatava demokraattinen talouspoliittinen ohjaus, joka huomioi valtiontalouden ohella kansantalouksien tilan ja niiden eri suhdannevaiheet eri osissa euroaluetta. Euroaluetta on ajateltava kokonaisuutena - ei samojen pikkutarkkojen sääntöjen määräämänä erillisten kansantalouksien sarjana.
4. EMU-ehdot, jotka ovat samalla liiallisia ja riittämättömiä, on muutettava edellisen kohdan mukaisesti. 60 prosentin velkarajan täyttävät enää Suomi, Latvia, Viro ja Luxemburg - aika suppea rahaliitto.
5. EKP:n on tulkittava mandaattiaan laajemmin kuin vain inflaation vastaisena taisteluna, siihen antavat nykyisetkin säännöt mahdollisuuden.
6. Leikkauspolitiikan sijaan jälleenrakentamisohjelma. EU-komission on yhdessä Euroopan investointipankin (EIB) kanssa luotava ohjelma euroalueen mittaviin kasvuinvestoihin. Teiden, rautateiden, tietoliikenteen ja sähköverkkojen rakentaminen tuo työpaikkoja sadoille tuhansille nyt ja heti, ja varmistaa Euroopan tulevan kasvun ja kilpailukyvyn edellytykset.
Lisää näistä teemoista kirjassani Suuri kiristys sekä www.timoharakka.fi

Toimituksen poiminnat